Nyt viimestään on talvi täällä. Siltä tuntui tänään, kun astelin ma
tiellä ja räntä loiskui kenkieni alla.

Tänään nautin täydellisestä, kirpeästä nenää nipistävästä, kirkkaasta pakkassäästä. Ja leivoin pullia.
Päätin myös, että tulen vielä kevääksiki tänne. Se on tosi hyvä, koska voin joulu-tammikuussa olla kuukauden kotona, nähä kavereita ja olla ko-to-na ja sitten pääsen näkemään, ku valo tulee takasi ja pääsee ajamaan koirilla ja kelkalla ja hyvä päätös. Siinä esimerkkilause äidinkielen tunnille.

Tänään on ollu ihan semmonen olo, että alan kotiutua. Istutaan Sannan kanssa Unisilla koneilla ja kuunnellaan akustista Husky Rescueta. Ulkona on aika mielettömän hieno sumu ja jo aika hämärää. Huomatkaa jo. Minusta tuntuu että täällä ihmisiä yhistää pelkästään se, että ne on täällä. Siis yhistäähän suomalaisiaki se, että ne on kaikki Suomesta, mutta tämä on erinlailla. Täällä suunnilleen eka ksymys on aina, että mitä sie teet täällä Huippuvuorilla.
Viikko meni kuumeista Iiskoa hoidellessa ja perjantaina mentiin Unisin opiskelijoitten perjantaikokoontumiseen ja pitsalle, oltiin kylällä yötä oli mukavaa ja eilen vähän askartelin kirjeitä ja sitte koko ilta löhöttiin ja katottiin Gilmoren tyttöjä ja siihen nukahettiin. Yleensä jos puhun "me mentiin" tai "me tehtiin" se on Sanna tämä kämppikseni ja linkkini sosaaliseen ulkomaailmaan, koska on asunu täällä jo pari vuotta. Mullaki taitaa olla kuumetta ihan siltä tuntuu. hei.

Syy miksi ei ole aiemmin ollut tätä pakollista jääkarhumerkkikuvaa on, että ne oli pöllitty. Joku törkeä vieny ne ku oli vähän sumusta. Nyt kotimatkalla norgekurssilta näin ekaa kertaa tämän ihmetyksen. Taalla on muuten 30 km tietä.
Koitan parantaa tapani ja laittaa vähemmän kerralla näitä ja useammin ehkä.

Mentiin Sannan, Pepen ja Jonnen kanssa Björndaleniin opiskelijoitten mökille. Ei huonompi paikka mökille, laitan kuvan, että selventää. Tuo musta piste tuossa vuoren juuressa tasasella. Ja niin ihana mökkiki. Huippurento ilta.