perjantai 21. elokuuta 2009

Viimestä viiään ja uudet seikkailut odottaa.



Ei näköjään koskaan pitäs jättää tätä kirjottamista siihen, että pääse kotia, koska sillon se varmasti unohtuu. No, nyt on kuitenki Huippuvuorielämä ainaki hetkeksi ohi. Olihan se aivan mieletön vuosi. Välillä oli rankkaa ja halutti kotiakki, mutta en kyllä vaihtais. Ja kaiken kruunasi tämä venereissu.
Kun mulla lauantaina loppu työt, niin sunnuntaina pakattiin Allisonin ja Danielin kanssa upea Buster-veneemme ja lähettiin matkaan. Viimestään edellisen päivän ruokaostokset oli herättäny pieniä epäilyjä lastin painavuudesta, mutta saatiin kuin saatiinki vene pysymään pinnalla. Tavoitteena oli päästä "nurkan taakse" yhdelle kauniiksi kehutulle vuonolle. Jos ei kevään itärannikon kelkkaretkeä lasketa olin nyt ensimmäistä kertaa Isfjordenin ulkopuolella. Matkan varrella pidettiin kahvipaussi jäätikön reunalla ja saatiin ihailla, kun sen reuna putoili mereen.
Illan ajamisen jälkeen moottori lakkas toimimasta. Se ei kuitenkaan parempaan paikkaan olis voinu sattua, sillä oltiin päästy jo haluammallemme vuonolle ja oltiin vain pienen melontamatkan päässä täydellisestä leripaikasta, lintukallion juurella. Siellä me sitten vihdyttiinki pari päivää. Tehtiin isoja leirinuotiota ajopuusta, käytiin kävelemässä ja nappaamassa pari turskaa pilkeillä. Siitä oliko päivä vai yö, ei ensimmäisestä matkapäivästä lähtien ollu pahemmin tietoa. Ei juuri ajateltu rikkinäistä moottoria vaikka mielessä käviki jo varasuunnitelmia helikoptereista ja muista, millä minut saatais Longyearbyeniin ennen maanantain lentoa.
Moottori saatiin kuitenkin kuntoon ja päästiin lopulliseen päämääräämme Sarsöyralle, jossa kaverimme Aino on kenttätöissä kaks kuukautta kolmen muun biologin kanssa. Heijän leirissä vietettiin myös useampi päivä. Oli hauskaa! Kotimatkalla palattiin samalle vuonolle, jossa oltiin ekat yöt vietetty, mutta nyt päästiin hiukan pidemälle ja löydettiin täydellinen pikku kämppä! Ei sinne mathunu ku yks nukkumaan, mutta oltiin kaikki märkiä ja kylmiä, joten oli ihana syödä ja kuivatella sisällä. Ensimmäistä kertaa herättiin ihmisten ajoissa ja se mahdollisti sen, että ehittiin käydä katsomassa tuota jäätikköä, josta nämä kuvatkin on ja ajaa kotiin vielä samana päivänä.
Mursut jäi näkemättä, mutta muuten oli mahtavaa!
Hieman elämästä Huippuvuorten jälkeen. Huomenna lähtee Haapaloitten Volvo Pohjoiseen Itään. Seuraavan yhdeksän kuukautta vietän Pasvikissa, Suomen, Norjan ja Venäjän rajalla, Norjassa. Sieltä mettän keskeltä löytyy kansankorkeakoulu, jossa opiskelen valokuvaus- ja filmilinjalla. http://pasvik.fhs.no/
Oli kiva jakaa kuvia ja pieniä ajatuksia täällä, kiitooos!

torstai 30. heinäkuuta 2009

Ei ihmisen pitäs näin aikasin aamulla kirjottaa, mutta nyt kun kerran tarjoutu mahollisuus, niin kokeillaan. Joku ainaki siellä Lapissa on varmaan mediassa huomannukki torniolaisten partiolaisten porukan, jotka purjehti tänne. Tapasin nämä tyypit, oikein oli mukavaa porukkaa, ja pääsin vielä pienelle purjehusreissullekki. Lauantai-iltana lähdettiin Longyearbyenistä ja sunnuntaiaamuna aikasin oltiin Pyramidenin satamassa. Se hylätty kaivoskaupunki siis. Päivällä käytiin pikku tutkimusretkellä kylällä. Löyty yllättävän monta avointa ovea, jopa kulttuuritaloon päästiin sisälle, vaikka sen pitäs olla niin varjeltu paikka varkauksien takia. Vähän kyllä säikähin kieltämättä siellä sisällä, ku kuulu oven pamaus ja askelia. Siperian reissulta kuitenki säästyttiin, ku huomattiin, että ne oli yksi porukka, jonka kanssa oltiin aikasemmin keskusteltu uskaltaako sinne mennä.
Iltapäivällä alotettiin paluumatka ja nyt osallistuin hommaan vähän enemmän. Niin paljon ei purjeilla päästy, mutta sen verran, että innostuin lajista vaikkakaan en sitä vielä ihan täysin ymmärtäny.
Kaks päivää töitä jäljellä ja sitten olis tarkotus olla maastossa niin pitkään, kunnes kone lähtee Tromsaan viikon päästä maanantai-yönä. Joten viimenen Huippuvuoripäivitys on odotettavissa sitten Kätkäsuvannosta.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Vaellusreissu


Karhua ma metsastan.
Tahdon saada suuren.
Enka pelkaa ollenkaan.
Edessa on joki.
Syva,kuohuava joki.
Sita ei voi ylittaa. Sita ei voi alittaa. Sita ei voi kiertaa.
Taytyy menna lapi!


Karhua ma metsastan.
Tahdon saada suuren.
Enka pelkaa ollenkaan.
Edessa on suo.
Mutainen,upottava suo.
Sita ei voi ylittaa. Sita ei voi alittaa. Sita ei voi kiertaa.
Taytyy menna lapi!



Karhua ma metsastan.
Tahdon saada suuren.
Enka pelkaa ollenkaan.
Edessa on sumu.
Paksu,valkoinen sumu.
Sita ei voi ylittaa. Sita ei voi alittaa. Sita ei voi kiertaa.
Taytyy menna lapi!

tiistai 7. heinäkuuta 2009



Töitä töitä töitä. Ei paljo muuta ehi tehäkkään. Jos haluaa kuitenki olla vaikka kavereitten kanssa se tapahtuu myöhään illalla. Onneks aamusin saa nukkua ihan kohtuullisesti. Piippailen niitä ostoksia unissaniki. Mutta ei se mitään! Viime viikonloppu oli kuitenki vapaata ja kahen kaverin kanssa mentiin kumiveneellä kämppäilemään Tempelfjordenille. Menomatka oli melkosen pomppusta ja mulle ei löytyny sopivaa pelastuspukua vai mitä ne on niin piti sukellusvermeissä mennä. Tai siis siinä asussa, ei kaikissa vermeissä onneks mitä siihen sukellussettiin kuuluu. Matkalla oli paljon ihania lintuja ja rakastuin lunneihin! En ole ennen nähny niitä, ne on niin huippuja. Pari viikkoa sitten näin myös jäälokin. Kämpällä syötiin tooosi hyvää ruokaa, oltiin tietokilpailuja, maalattiin postikortteja, nukuttiin, vallotettin tunturi, saunottiin ja UITIIN. Niin ja täällä on kuulema lämpimämpää ku Muoniossa!

tiistai 23. kesäkuuta 2009


Paljon olis taas kirjotettavaa, kun (nyt voin hyvällä omalla tunnolla sanoa) ei ole ehtinyt kirjottaa.
Tulin siis tänne saarelle taas reilu viikko sitten. Suomessaki oli niin kylmä, ettei kauheasti haitannu vaikka luntaki oli vielä melko paljon. Nyt ne on jo melkein kokonaan sulanu, vuoren rinteiltä ja satunnaisista kasoista löytyy vielä lunta. Viikko sitten oli oikeastaan ihan kunnon lumipyräkkäkin yöllä.
Jos kaamos on täällä reilusti pimeämpi ko Suomessa niin on kyllä keskiyönaurinkoki valosampi. Ku lähin Suomesas käymään, täällä oli suunnilleen yhtä valosta mitä Suomessa valosimmillaan. Mutta nyt tuntuu, että aurinko on ihan samalla korkeudella kokoajan. Ei tule semmosia ilta-auringon värejä ees.
Alotin siis kesätyöt maailman pohjosimmassa ruokakaupassa viime viikon maanantaina. Ajattelin, että en ollenkaan tykkää jostain putiikkihommista, mutta se onki ihan ok. Ainaki näkee kaikki ihmiset, kun se on kerran ainut ruokakauppa täällä. Ja kaikki turistit. Joita on tähän aikaan ihan mahottomasti. Varsinki laivapäivinä. Tänne tulee sillon tällön risteilyaluksia ja kylän väkiluku kolminkertastuu hetkessä. Sillon ihmisiä on joka puolella, kaikki paikat täynnä ja kaikki haluaa maksaa eri valuutalla. Yleensä ne lähtee kuitenki muutaman tunnin jälkeen takasi merille.
Vapaa-aikaa on ollut aika vähän, mutta ainakaan ei ole ollu tekemisen puutetta. Juhannus oli tosi kiva, rannassa oli grillausta, iso kokko ja musiikkia. Olen jonku verran kulkenu pyörällä töihin tämän kymmenen kilometrin matkan. Kivaa, paitsi vastatuulessa. Mutta hienot maisemat, porot, kaikki linnut, koiravaljakot auton tai tai vaunun eessä juoksemassa, lennokkien lennättäjät ja musiikki korvilla tekee matkasta oikein mukavan.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Tuli niin pitkä, etten jaksanu ees tarkistaa lopuksi.

Kattokaa tarkasti niin siellä on karhu.

Viimesiä auringonlaskuja

Olen kyllä vähän laiminlyönyt tätä blogia viime aikoina. Ensin oli niin paljon kaikkea, etten yksinkertasesti ehtinyt kirjottaa ja, kun viime päivityksestä oli kulunu tarpeeksi aikaa sitä oli helppo siirtää aina eteenpäin ja sitten se jäi kokonaan. Nyt taas käymässä kotona. Viimenen kuukausi Huippiksilla meni nopeasti.

Maaliskuun harmauden ja tuulisuuden jälkeen huhtikuu oli säiden puolesta täydellinen. Kahenkymmenen asteen pakkasessa oli tosin välillä kylmä, mutta en nähny varmaan yhtään pilveä koko kuussa. Koko ajan ei niin kylmä ollu, mutta lumet ei ollu alkanu teitä lukuunottamatta sulamaan vielä edes kaksi viikkoa sitten, kun lähin Suomeen.

Pääsiäisenä tehtiin kämppäreissu Tempelfjordenille kotiporukalla. Kävin myös pikku koireretkellä ja leivoin ja askartelin pääsiäisjuttuja. Tein elämäni ekan pashan ja se oliki menestys!Pääsiäisen jälkeen päätty pitkä odotus ja Hilda tuli käymään. Viikon vierailun aikana ehittiin käydä pari kertaa kelkkailemassa ja koirilla ajamassa. Ja Hildasta ja pikku-Iisakista tuli muuten hyvät kaverit.

Toinen kelkkaretkistä oli yks vuoden siisteimpiä juttuja. Ajettiin Priitan,Iisakin ja Hildan kanssa itä-rannikolle. Reitti oli itseasiassa moottorikelkkavapaata aluetta, mutta kuvernööriltä voi hakea lupaa matkalle, jos on hyvä syy. Meillä oli tarkotus vierailla ranskalaisen perheen luona, joka asuu yhdessä lahdessa, jäätikön reunan edustalla, mereen jäätyneessä purjeveneessä. Ne on tutkijoita ja asuvat tällä Vagabond-nimisellä veneellä talvet. Tämä tosin taisi olla heijän viimenen talvi Huippuvuorilla. Jännä homma on, että heillä on kaks-vuotias tytär. On tytöllä pikkusen erinlainen kotipiha. Yhteen suuntaan ko kattoo näkyy jäätikkö ja vuoret ja toisessa suunnassa näkyy avomeri(jäätynyt). Perheen äiti työmatkalla.

Tämä pikkuperhe käy päivittäin ottamassa jäästä näytteitä ja pääsiäisen aikoihin he oli töissä ollessa huomannu, että jäähän oli tullu railo. Se oli sillä hetkellä noin viiden metrin levynen. He oli heti soittanu kuvernöörille, joka oli päättäny lähettää sinne helikopterin samantien. Ko helikopteri oli päässy paikalle, oli railo jo 200 metrin levynen.

Hilda muuten pääsi myös näkemään jääkarhun! Minun toinen bongaus. Se oli varmasti kilometrin päässä, mutta siitä mielenkiintosempi tyyppi, että se käveli. Sitä oli mukava kiikareilla seurata. (Käveli muuten sitä kämppää päin, missä oltiin oltu vasta yötä.)

Aurinko siellä ei ole laskenu about kuukauteen. Yks ihanimmista asioista mitä nyt tiiän on ajaa koiravaljakolla keskiyön auringossa. Keskiyön auringosta nautin paljon myös toiseksi viimesenä iltana ennen lähtöä, ku mentiin kavereiden kanssa isolla porukalla opiskelijoiden mökille Björndaleniin. Oltiin haettu satamasta trukkilavoja ja niistä sai mahtavan nuotion. Haettiin sisältä kaikki tuolit ja istuttiin aamuun asti siinä notskilla auringon paisteessa. Se oli kyllä yks hauskimmista öistä koko vuonna.

Menen siis takasin vielä kesäsksi, kun kerran töitäki sain. Kaupasta. "Työhaastattelu" oli norjaksi ja lainausmerkit siksi, että puhuttiin lähinnä suomalaisista lastenlauluista ja työnantajan suomalaisista sukulaisista. Mitään ne ei multa kysyny. Töitä on kesäkuun puolesta välistä elokuun ekaan päivään. Vähän jännittää miten se sujuu.

Kotona olen tosiaan ollu kohta kaks viikkoa ja on ollu älyttömän kivaa. Ollaan tehty paljon kivoja juttuja kavereitten kanssa. Viime viikonloppuna käytiin laskettelureissulla Pallaksella, Pyhäkurussa ja ei tuo Huippuvuoret ole kyllä ainoa paikka, jossa on upeat maisemat.
Nyt Huippisblogi taas hiljenee, kunnes menen takaisin. - Eli vain hetkeksi.



Pieti ja Hilda Pallaksella.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Karhun näkönen lumimöykky



Nyt voisin lähteä täältä vaikka saman tien. En oikeasti. Mutta jääkarhu on nyt nähty ja siitä otettu kuva! (Tietosesti tällä kertaa) Oltiin kelkkailemassa merijäällä torstaina. Ensin nähtiin tuoreet karhunjäljet. Sitten nähtiin hylkeen aukko, joka oli ihan veressä. Ja kuollu hyljevauva!!!! :'''''(( Lopulta nähtiin sitten se itse karhuki. Jäällä oli jonkin verran aika isoja lumi/jäämyökkyjä ja sellaseksi me ensin luultiin tätä otustaki, kunnes se vähän liikahti. Pysähyttiin siihen ihmettelemään ja karhu oli korkeintaan 200 metrin päässä. Se oli hyljejahdissa ja meistä se ei välittäny mitään. Tuollanen möykky se vain oli niinko tuossa kuvassa, eikä juuri liikahtanukkaan.
Matkalla näky myös paljon päivääpaistattelevia hylkeitä. Syötiin lounasta sellasella mereen jäätyneellä purjeveneellä, joka oli ihan upea paikka.
Keskiviikko-iltana käytiin pienellä risteilyllä ja sieltä on tuo hyljekuva. Ja eilen kävin taas pitkästä aikaa ajamassa koirilla jeejee.
Täällä pyörii nyt kevään tultua muuten kokoajan jotain pohjoisnapajengiä. Vasta juttelin jonku tyypin kanssa, joka oli menossa juoksemaan sinne maratonia. Viimeyönä meijän takapihalle pystytti teltan joku naparetkikunta, joka on täällä treenaamassa. Nytki meni ohi ihmisiä, joilla oli Pohjoisnapasponsoroidut takit. Yhellä aikasemmalla kelkkaretkellä tavattiin myös suomalainen Vaiskan retkikunta, joka aikoo hiihtämällä vallottaa Huippuvuorten korkeimmat vuoret.
Aurinkoista pääsiäistä sinne!
(Täällä tulee lunta vaihteeksi)