Viimestä viiään ja uudet seikkailut odottaa.

Ei näköjään koskaan pitäs jättää tätä kirjottamista siihen, että pääse kotia, koska sillon se varmasti unohtuu. No, nyt on kuitenki Huippuvuorielämä ainaki hetkeksi ohi. Olihan se aivan mieletön vuosi. Välillä oli rankkaa ja halutti kotiakki, mutta en kyllä vaihtais. Ja kaiken kruunasi tämä venereissu.
Kun mulla lauantaina loppu työt, niin sunnuntaina pakattiin Allisonin ja Danielin kanssa upea Buster-veneemme ja lähettiin matkaan. Viimestään edellisen päivän ruokaostokset oli herättäny pieniä epäilyjä lastin painavuudesta, mutta saatiin kuin saatiinki vene pysymään pinnalla. Tavoitteena oli päästä "nurkan taakse" yhdelle kauniiksi kehutulle vuonolle. Jos ei kevään itärannikon kelkkaretkeä lasketa olin nyt ensimmäistä kertaa Isfjordenin ulkopuolella. Matkan varrella pidettiin kahvipaussi jäätikön reunalla ja saatiin ihailla, kun sen reuna putoili mereen.
Illan ajamisen jälkeen moottori lakkas toimimasta. Se ei kuitenkaan parempaan paikkaan olis voinu sattua, sillä oltiin päästy jo haluammallemme vuonolle ja oltiin vain pienen melontamatkan päässä täydellisestä leripaikasta, lintukallion juurella. Siellä me sitten vihdyttiinki pari päivää. Tehtiin isoja leirinuotiota ajopuusta, käytiin kävelemässä ja nappaamassa pari turskaa pilkeillä. Siitä oliko päivä vai yö, ei ensimmäisestä matkapäivästä lähtien ollu pahemmin tietoa. Ei juuri ajateltu rikkinäistä moottoria vaikka mielessä käviki jo varasuunnitelmia helikoptereista ja muista, millä minut saatais Longyearbyeniin ennen maanantain lentoa.
Moottori saatiin kuitenkin kuntoon ja päästiin lopulliseen päämääräämme Sarsöyralle, jossa kaverimme Aino on kenttätöissä kaks kuukautta kolmen muun biologin kanssa. Heijän leirissä vietettiin myös useampi päivä. Oli hauskaa! Kotimatkalla palattiin samalle vuonolle, jossa oltiin ekat yöt vietetty, mutta nyt päästiin hiukan pidemälle ja löydettiin täydellinen pikku kämppä! Ei sinne mathunu ku yks nukkumaan, mutta oltiin kaikki märkiä ja kylmiä, joten oli ihana syödä ja kuivatella sisällä. Ensimmäistä kertaa herättiin ihmisten ajoissa ja se mahdollisti sen, että ehittiin käydä katsomassa tuota jäätikköä, josta nämä kuvatkin on ja ajaa kotiin vielä samana päivänä.
Mursut jäi näkemättä, mutta muuten oli mahtavaa!
Hieman elämästä Huippuvuorten jälkeen. Huomenna lähtee Haapaloitten Volvo Pohjoiseen Itään. Seuraavan yhdeksän kuukautta vietän Pasvikissa, Suomen, Norjan ja Venäjän rajalla, Norjassa. Sieltä mettän keskeltä löytyy kansankorkeakoulu, jossa opiskelen valokuvaus- ja filmilinjalla. http://pasvik.fhs.no/
Oli kiva jakaa kuvia ja pieniä ajatuksia täällä, kiitooos!

Ei ihmisen pitäs näin aikasin aamulla kirjottaa, mutta nyt kun kerran tarjoutu mahollisuus, niin kokeillaan. Joku ainaki siellä Lapissa on varmaan mediassa huomannukki torniolaisten partiolaisten porukan, jotka purjehti tänne. Tapasin nämä tyypit, oikein oli mukavaa porukkaa, ja pääsin vielä pienelle purjehusreissullekki. Lauantai-iltana lähdettiin Longyearbyenistä ja sunnuntaiaamuna aikasin oltiin Pyramidenin satamassa. Se hylätty kaivoskaupunki siis. Päivällä käytiin pikku tutkimusretkellä kylällä. Löyty yllättävän monta avointa ovea, jopa kulttuuritaloon päästiin sisälle, vaikka sen pitäs olla niin varjeltu paikka varkauksien takia. Vähän kyllä säikähin kieltämättä siellä sisällä, ku kuulu oven pamaus ja askelia. Siperian reissulta kuitenki säästyttiin, ku huomattiin, että ne oli yksi porukka, jonka kanssa oltiin aikasemmin keskusteltu uskaltaako sinne mennä.
Iltapäivällä alotettiin paluumatka ja nyt osallistuin hommaan vähän enemmän. Niin paljon ei purjeilla päästy, mutta sen verran, että innostuin lajista vaikkakaan en sitä vielä ihan täysin ymmärtäny.
Kaks päivää töitä jäljellä ja sitten olis tarkotus olla maastossa niin pitkään, kunnes kone lähtee Tromsaan viikon päästä maanantai-yönä. Joten viimenen Huippuvuoripäivitys on odotettavissa sitten Kätkäsuvannosta.

Vaellusreissu

Karhua ma metsastan.

Tahdon saada suuren.

Enka pelkaa ollenkaan.

Edessa on joki.

Syva,kuohuava joki.

Sita ei voi ylittaa. Sita ei voi alittaa. Sita ei voi kiertaa.

Taytyy menna lapi!

Karhua ma metsastan.
Tahdon saada suuren.
Enka pelkaa ollenkaan.
Edessa on suo.
Mutainen,upottava suo.
Sita ei voi ylittaa. Sita ei voi alittaa. Sita ei voi kiertaa.
Taytyy menna lapi!



Karhua ma metsastan.
Tahdon saada suuren.

Enka pelkaa ollenkaan.
Edessa on sumu.

Paksu,valkoinen sumu.

Sita ei voi ylittaa. Sita ei voi alittaa. Sita ei voi kiertaa.

Taytyy menna lapi!

Töitä töitä töitä. Ei paljo muuta ehi tehäkkään. Jos haluaa kuitenki olla vaikka kavereitten kanssa se tapahtuu myöhään illalla. Onneks aamusin saa nukkua ihan kohtuullisesti. Piippailen niitä ostoksia unissaniki. Mutta ei se mitään! Viime viikonloppu oli kuitenki vapaata ja kahen kaverin kanssa mentiin kumiveneellä kämppäilemään Tempelfjordenille. Menomatka oli melkosen pomppusta ja mulle ei löytyny sopivaa pelastuspukua vai mitä ne on niin piti sukellusvermeissä mennä. Tai siis siinä asussa, ei kaikissa vermeissä onneks mitä siihen sukellussettiin kuuluu. Matkalla oli paljon ihania lintuja ja rakastuin lunneihin! En ole ennen nähny niitä, ne on niin huippuja. Pari viikkoa sitten näin myös jäälokin. Kämpällä syötiin tooosi hyvää ruokaa, oltiin tietokilpailuja, maalattiin postikortteja, nukuttiin, vallotettin tunturi, saunottiin ja UITIIN. Niin ja täällä on kuulema lämpimämpää ku Muoniossa!

Paljon olis taas kirjotettavaa, kun (nyt voin hyvällä omalla tunnolla sanoa) ei ole ehtinyt kirjottaa.
Tulin siis tänne saarelle taas reilu viikko sitten. Suomessaki oli niin kylmä, ettei kauheasti haitannu vaikka luntaki oli vielä melko paljon. Nyt ne on jo melkein kokonaan sulanu, vuoren rinteiltä ja satunnaisista kasoista löytyy vielä lunta. Viikko sitten oli oikeastaan ihan kunnon lumipyräkkäkin yöllä.
Jos kaamos on täällä reilusti pimeämpi ko Suomessa niin on kyllä keskiyönaurinkoki valosampi. Ku lähin Suomesas käymään, täällä oli suunnilleen yhtä valosta mitä Suomessa valosimmillaan. Mutta nyt tuntuu, että aurinko on ihan samalla korkeudella kokoajan. Ei tule semmosia ilta-auringon värejä ees.
Alotin siis kesätyöt maailman pohjosimmassa ruokakaupassa viime viikon maanantaina. Ajattelin, että en ollenkaan tykkää jostain putiikkihommista, mutta se onki ihan ok. Ainaki näkee kaikki ihmiset, kun se on kerran ainut ruokakauppa täällä. Ja kaikki turistit. Joita on tähän aikaan ihan mahottomasti. Varsinki laivapäivinä. Tänne tulee sillon tällön risteilyaluksia ja kylän väkiluku kolminkertastuu hetkessä. Sillon ihmisiä on joka puolella, kaikki paikat täynnä ja kaikki haluaa maksaa eri valuutalla. Yleensä ne lähtee kuitenki muutaman tunnin jälkeen takasi merille.
Vapaa-aikaa on ollut aika vähän, mutta ainakaan ei ole ollu tekemisen puutetta. Juhannus oli tosi kiva, rannassa oli grillausta, iso kokko ja musiikkia. Olen jonku verran kulkenu pyörällä töihin tämän kymmenen kilometrin matkan. Kivaa, paitsi vastatuulessa. Mutta hienot maisemat, porot, kaikki linnut, koiravaljakot auton tai tai vaunun eessä juoksemassa, lennokkien lennättäjät ja musiikki korvilla tekee matkasta oikein mukavan.

Tuli niin pitkä, etten jaksanu ees tarkistaa lopuksi.

Kattokaa tarkasti niin siellä on karhu.

Viimesiä auringonlaskuja

Olen kyllä vähän laiminlyönyt tätä blogia viime aikoina. Ensin oli niin paljon kaikkea, etten yksinkertasesti ehtinyt kirjottaa ja, kun viime päivityksestä oli kulunu tarpeeksi aikaa sitä oli helppo siirtää aina eteenpäin ja sitten se jäi kokonaan. Nyt taas käymässä kotona. Viimenen kuukausi Huippiksilla meni nopeasti.

Maaliskuun harmauden ja tuulisuuden jälkeen huhtikuu oli säiden puolesta täydellinen. Kahenkymmenen asteen pakkasessa oli tosin välillä kylmä, mutta en nähny varmaan yhtään pilveä koko kuussa. Koko ajan ei niin kylmä ollu, mutta lumet ei ollu alkanu teitä lukuunottamatta sulamaan vielä edes kaksi viikkoa sitten, kun lähin Suomeen.

Pääsiäisenä tehtiin kämppäreissu Tempelfjordenille kotiporukalla. Kävin myös pikku koireretkellä ja leivoin ja askartelin pääsiäisjuttuja. Tein elämäni ekan pashan ja se oliki menestys!Pääsiäisen jälkeen päätty pitkä odotus ja Hilda tuli käymään. Viikon vierailun aikana ehittiin käydä pari kertaa kelkkailemassa ja koirilla ajamassa. Ja Hildasta ja pikku-Iisakista tuli muuten hyvät kaverit.

Toinen kelkkaretkistä oli yks vuoden siisteimpiä juttuja. Ajettiin Priitan,Iisakin ja Hildan kanssa itä-rannikolle. Reitti oli itseasiassa moottorikelkkavapaata aluetta, mutta kuvernööriltä voi hakea lupaa matkalle, jos on hyvä syy. Meillä oli tarkotus vierailla ranskalaisen perheen luona, joka asuu yhdessä lahdessa, jäätikön reunan edustalla, mereen jäätyneessä purjeveneessä. Ne on tutkijoita ja asuvat tällä Vagabond-nimisellä veneellä talvet. Tämä tosin taisi olla heijän viimenen talvi Huippuvuorilla. Jännä homma on, että heillä on kaks-vuotias tytär. On tytöllä pikkusen erinlainen kotipiha. Yhteen suuntaan ko kattoo näkyy jäätikkö ja vuoret ja toisessa suunnassa näkyy avomeri(jäätynyt). Perheen äiti työmatkalla.

Tämä pikkuperhe käy päivittäin ottamassa jäästä näytteitä ja pääsiäisen aikoihin he oli töissä ollessa huomannu, että jäähän oli tullu railo. Se oli sillä hetkellä noin viiden metrin levynen. He oli heti soittanu kuvernöörille, joka oli päättäny lähettää sinne helikopterin samantien. Ko helikopteri oli päässy paikalle, oli railo jo 200 metrin levynen.

Hilda muuten pääsi myös näkemään jääkarhun! Minun toinen bongaus. Se oli varmasti kilometrin päässä, mutta siitä mielenkiintosempi tyyppi, että se käveli. Sitä oli mukava kiikareilla seurata. (Käveli muuten sitä kämppää päin, missä oltiin oltu vasta yötä.)

Aurinko siellä ei ole laskenu about kuukauteen. Yks ihanimmista asioista mitä nyt tiiän on ajaa koiravaljakolla keskiyön auringossa. Keskiyön auringosta nautin paljon myös toiseksi viimesenä iltana ennen lähtöä, ku mentiin kavereiden kanssa isolla porukalla opiskelijoiden mökille Björndaleniin. Oltiin haettu satamasta trukkilavoja ja niistä sai mahtavan nuotion. Haettiin sisältä kaikki tuolit ja istuttiin aamuun asti siinä notskilla auringon paisteessa. Se oli kyllä yks hauskimmista öistä koko vuonna.

Menen siis takasin vielä kesäsksi, kun kerran töitäki sain. Kaupasta. "Työhaastattelu" oli norjaksi ja lainausmerkit siksi, että puhuttiin lähinnä suomalaisista lastenlauluista ja työnantajan suomalaisista sukulaisista. Mitään ne ei multa kysyny. Töitä on kesäkuun puolesta välistä elokuun ekaan päivään. Vähän jännittää miten se sujuu.

Kotona olen tosiaan ollu kohta kaks viikkoa ja on ollu älyttömän kivaa. Ollaan tehty paljon kivoja juttuja kavereitten kanssa. Viime viikonloppuna käytiin laskettelureissulla Pallaksella, Pyhäkurussa ja ei tuo Huippuvuoret ole kyllä ainoa paikka, jossa on upeat maisemat.
Nyt Huippisblogi taas hiljenee, kunnes menen takaisin. - Eli vain hetkeksi.



Pieti ja Hilda Pallaksella.

Karhun näkönen lumimöykky

Nyt voisin lähteä täältä vaikka saman tien. En oikeasti. Mutta jääkarhu on nyt nähty ja siitä otettu kuva! (Tietosesti tällä kertaa) Oltiin kelkkailemassa merijäällä torstaina. Ensin nähtiin tuoreet karhunjäljet. Sitten nähtiin hylkeen aukko, joka oli ihan veressä. Ja kuollu hyljevauva!!!! :'''''(( Lopulta nähtiin sitten se itse karhuki. Jäällä oli jonkin verran aika isoja lumi/jäämyökkyjä ja sellaseksi me ensin luultiin tätä otustaki, kunnes se vähän liikahti. Pysähyttiin siihen ihmettelemään ja karhu oli korkeintaan 200 metrin päässä. Se oli hyljejahdissa ja meistä se ei välittäny mitään. Tuollanen möykky se vain oli niinko tuossa kuvassa, eikä juuri liikahtanukkaan.
Matkalla näky myös paljon päivääpaistattelevia hylkeitä. Syötiin lounasta sellasella mereen jäätyneellä purjeveneellä, joka oli ihan upea paikka.
Keskiviikko-iltana käytiin pienellä risteilyllä ja sieltä on tuo hyljekuva. Ja eilen kävin taas pitkästä aikaa ajamassa koirilla jeejee.
Täällä pyörii nyt kevään tultua muuten kokoajan jotain pohjoisnapajengiä. Vasta juttelin jonku tyypin kanssa, joka oli menossa juoksemaan sinne maratonia. Viimeyönä meijän takapihalle pystytti teltan joku naparetkikunta, joka on täällä treenaamassa. Nytki meni ohi ihmisiä, joilla oli Pohjoisnapasponsoroidut takit. Yhellä aikasemmalla kelkkaretkellä tavattiin myös suomalainen Vaiskan retkikunta, joka aikoo hiihtämällä vallottaa Huippuvuorten korkeimmat vuoret.
Aurinkoista pääsiäistä sinne!
(Täällä tulee lunta vaihteeksi)

Porot on jänniä

En ole ennemmin tarkemmin tarkastellu näitä poroja täällä. Nyt kävelin seku niin lähelle ko pääsin eikä ne välittäny pätkääkään. Tai olisin varmaan lähemmäski päässy. Ihme elukoita on. Muistuttaa jotenki sikoja. Tai virtahepoja.

Kevät?

Eilen lähettiin täältä Longyearbyenistä isoin joukoin kelkoilla Venäläisten setlementtiin Barentsburgiin urheiluvaihtoon. Eli porukka täältä pelas venäläisiä vastaan erinnäisissä lajeissa esim. korista, lenttistä ja sulkapalloa oli ohjelmassa. Me pääkaupunkilaiset voitettiin kaikki muut paitsi lentopallo ja pöytätennis. Ite olin sählyjoukkueessa ja sain jopa parhaan pelaajan palkinnon. Kyllähän mie pisteitäki tein, mutta lultavasti enemmän painoa oli sillä, että oli ainoa tyttö. Venäläiset näytti nimittäin hiukan suosivan tyttöjä. Mutta ei sillä väliä millä perusteilla minut valittiin, ku palkinto oli niin upea. Miesten suihkusaippua!
Niillä ei tosin ole kovin paljon mistä antaa. Niin jännä, että parin tunnin kelkkaamatkan päässä on noin erinlainen paikka. Se kylä on ihan eri maailmasta. Siellä ei ole havaittavissa mitään merkkejä siitä, että ollaan periaatteessa Norjassa vaan koko paikka on ihan Venäjää. Ja vähän kurjalta ne olot vaikuttaa, mutta ainaki ihmiset oli älyttömän ystävällisiä ja ilosia. Mutta oli kyllä kovin mielenkiintonen ja hauska päivä!

Vähän kyllä turhauttavaa välillä, ku ei voi noin vaan lähteä minnekkään. Koko päivä kylällä ootusaikaa ja pitää vaan koneella olla, ku en muutakaan keksi. Ongelma yksi: ei kivääriä. Ei muuten, mutta ulkona on ihan uskomaton ilma. Ja pitkästä aikaa. Viime päivät on tullu ihan käsittämättön määrä lunta. Ihan hillittömästi oikeasti!Ja samalla, kun nähtiin ne karhun jäljet, niin nähtiin toisella puolella laaksoa iso lumivyöry. Myöhemmin kuultiin surulliset uutiset, että siinä oli yksi kelkkailija menehtynyt.

Siinä on karhun jäljet. N. kymmen metriä tiestä kylän lähellä. Viimeaikoina kaikki nähny karhuja, ei se vissiin ole ko tuurista kiinni. Tänään ihana ilma ja herättiin aikasin, että meinnään Karhulaaksoon Ainon kanssa kattomaan, jos meitäki onnistas, mutta moottorikelkka ei ollu yhteistyöhalunen, harmi. Keskiviikkona kävi vieraita Suomesta, Enontekiöltä ja neki oli nähny jääkarhun. Siinä niitten kämpän pihalla ne oli katellu, ku kaveri laski mäkeä ja muuta. Hiukan vaan kateellisena kuuntelin.

Aurinko on virallisesti siis toivotettu tervetulleeksi Longyearbyeniin aurinkofestareiden myötä. 8. päivä on se päivä, ku aurinko eka kertaa näkyy kylällä ja sillon kokoonnuttiin vanhan sairaalan portaille, lapset pukeutuneina auringoiksi. Ei se aurinko kuitenkaan välittäny ees hienoista kannustushuudoista ja pysytteli valkosen taivaan takana piilossa. Juhlaviikon kohokohta oli tänään, Ta sjansen-kelkkakilpailu. Siellä oli käytännössä koko kylä. Ideana rakentaa mahollisimman luova tai nopea mäkikelkka ja tässä ylhäällä kuva voittajasta. Meijän porukalla oli enkelireki. Ite en loppujenlopuksi osallistunu ite kilpailuun, mutta pehmonen ilmapatja tarjos mukavan kyydin kelkan perässä kilpailupaikalle. Ja tänään. Tänään paisto aurinko. Ja eilen. Niin piristävää kaiken sen loputtoman valkosuuden jälkeen.

Voisin laittaa vielä yhen kuvan, mutta säästän teidät siltä. Se olis minun sormesta. Kävi pieni tapaturma. Mutta olis voinu käyä paljon pahemminki, oli nimittäin kyse kirveestä. Vasempi etusormi on tikeillä ja paketissa, ku hakkasin vähän syttöpuita. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Jaajaa näköjään on yli kuukausi tässä ehtiny mennä. Tuntuu kamalan vaikealta alkaa kertomaan mitään niin pitkältä ajalta. Se yöretki koirilla oli ihan mahtava, vaikka oliki ihan hillittömän kylmä.
Valo on tullu takasi ja olen siitä niin iloinen. 25. helmikuuta sain tälläsen puhelun: Priitta: Hei! Arvaa mitä me katotaan täältä autosta?" Mie: Jääkarhua!? Priitta: Ei, aurinkoa! Tämä kuva on meidän eiliseltä pieneltä kelkkaretkeltä, jossa oli mukana myös pieni Iisko-poika. Käytiin ihastelemassa Longyearbyeniä lahden toiselta puolelta. Oli huippu päästä kokeilemaan kunnolla ajamista täällä.
Tänään oli vapaapäivä ja pääsin pitkästä aikaa ajamaan koirilla, kun käytiin treenaamassa kaverin valjakkoa.
Vähän ehkä on ärsyttäny nämä ilmat. Aika valkosta kaiken aikaa enkä aurinkoakaan ole nähny kunnolla ku jostain pilvien takaa vähän. Toivottavasti huomenna selkenee, alkaa nimittäin aurinkojuhlaviikko! (suora suomennos...) Olen tosi väsyny ja tästä tuli nyt tämmönen tökstöks-teksti, mutta toivottavasti kuvat vaikka korvaa.

Nettimotti

Tiian blogin lukijoille:

Tiialla on tietokoneen kanssa ongelmia eikä hän ole sen vuoksi päässyt päivittämään tätä blogia. Huippuvuorilta ei tarvittavaa uutta osaa löytyny, mutta nyt Tiia odottaa sitä mantereelta. Osan saanti sinne vie 10 päivää.

t: Eero-isä

-Tuuli: 21.3 m/s
-Wind chill: off limit
-Lunta
-Hui

Onpas vierähtänyt aikaa viime kirjotuksesta. Ei taida siitä huolimatta paljoa kerrottavaa olla.
Ollaan tehty koirilla kivoja retkiä, kokoajan on ollu lämmintä ja taivaalla ollu upeita revontulinäytöksiä. Ens viikolla mennään yön yliselle retkelle valjakoilla. Eka ulkona vietetty yö Huippuvuorilla tuli kuitenki koettua eilen. Meillä asu tämän viikon yks norjalainen poika niin sen kanssa kaivettiin lumi- ööö kammi, niinku Juho selvensi sen olevan. Lämpimissä makuupusseissa ja ainoastaan viiessä miinusasteessa oli luonnollisesti lämmin, mutta välillä kyllä heräs siihen ku lunta tippu naamalle ja aamulla oli makuupussit aikalailla lumivalkoset. Oli tuiskuttanu aika hyvin koko yön. Vieraat talossa vaihtuu viikottain. Viime viikolla oli italialainen asiakas ja tänään hain lentokentältä saksalaisen.
Tässä on kuva lokakuulta, nyt on päivällä jo meeeelkein yhtä valosaa. Tai no, ainaki kohta pitäs olla.

Huipulla tuulee!

Tasan kuukausi viime päivityksestä. Tekipä loma hyvää! Ehin nähä kaikki ketä halusinki + auringon. Täällä sitä saa vielä hetken ootella.
Matka Tromssaan meni mukavasti, ku isä, Hilda ja Juho (R.) lähti saattamaan.
Turvatarkastuksessa viipy taas hetki, mutta ei kuitenkaan löytynyt mitään epäilyttävää kuten viime kerralla. Sillon oli jääny kiväärin panos vahingossa reppuun heh heh...
Jännä tunne oli, ku nukahin koneessa niin oli vielä valosaa ja taivaanranta punanen ja sitten, ku heräsin ehkä korkeintaan tunti myöhemmin, niin oli ihan pimeää.
Tässä oottelen kyytiä ja sitä, että saisin jotain ruokaa. Talo on ilmeisesti täynnä väkeä. Saa nähä ketä kaikkia sieltä löytyy.
Noniin. Toinen puolisko reissusta lähtee käyntiin nyt.